Bio

Tommi Kalenius

Keski-Suomessa, Äänekoskella kasvanut Tommi Kalenius on uusi ehdokas kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin. Hänen uusi singlensä ”Me ollaan” ei ole miehen varsinainen debyyttilevy, mutta sellaisenakin sitä voidaan hyvällä syyllä pitää, ainakin valtakunnallisilla radioaalloilla. Taustalla on peräti kolmen vuoden tiivis valmistautuminen entistä huomattavasti suuremman yleisön kohtaamiseen. Taustalla on häärinyt montaa muutakin lauluntekijää sparrannut Pekka Ruuska.

Tommi_pitka3

Tommi Kaleniuksen musiikillinen historia sisältää aktiivista toimimista gospelin kentällä, mutta viime vuosina myös kunnostautumista ammattimaisena laulunkirjoittajana toisille artisteille, rockista (mm. Reckless Love) poppiin (mm. Jonna Geagea) ja iskelmään (mm.Neljänsuora). Niin ikään Kalenius on toiminut musiikkikustantamo Kaiku Songsin ”song pluggerina”, välittämässä laulunkirjoittajien teoksia eri levy-yhtiöiden artisteille, mutta ennen kaikkea Tommi Kalenius on klassinen "singer/songwriter", laulaja/lauluntekijä.

- Historia gospelissa on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi kasvualustaksi lauluntekijöille. Siellä laulujen tekijä on koko ajan tarkkailtavana ja vastuussa teostensa viestistä ja sisällöstä. Se kehittää huomaamatta, kertoilee Kaleniusta kolme vuotta ”valmentanut” Pekka Ruuska, jonka vastaava yhteistyö mm. Juha Tapion kanssa on poikinut lukuisia kulta ja platinalevyjä.

Kalenius itse kokee samansuuntaisesti:

- Olen tyytyväinen musiikilliseen kasvualustaani, mutta nyt on aika mennä eteenpäin. Kun ne riparikeikat on tehty muutamaan kertaan, alkaa kaivata aikuisempaa ja laajempaakin yleisöä. Sitäpaitsi eihän gospelia kuuntele mikään erityinen ryhmä. Sama jengi käy katsomassa myös PMMP:tä tai Lauri Tähkää.

- Mulle on kyllä lauluntekijänä tärkeää, että lauluissa on sisältöä ja vaikka paatostakin. Haluan liittyä siihen esim. Hectorin ja Juicen perintöön, että ei pyritä

Tommi_2 ihan vaan viihdyttämään, vaan myös antamaan yleisölle ajateltavaa ja vaikka haastettava heitä jotenkin.

- Musiikillisesti haluan pitää seinät aika kaukana toisistaan ja katon korkealla. Monenlaista mahtuu mukaan. Pääasia on, että laulun ydin välittyy. Ihailen mm. Paul Simonia, joka liikkuu luontevasti folkista rockin kautta etnoon ja takaisin. Itse pyrin samaan musiikilliseen värikylläisyyteen.Tommi Kaleniuksen albumi ilmestyy alkukeväästä 2011. Levyn on tuottanut Ilkka Wirtanen.

Lataa pressikuvia täältä